Tua Hakanpää

Ajatuksia korona-apurahasta

Taiken korona-apuraha #4 jaettiin kesäkuussa. Haun markkinointi onnistui erinomaisen hyvin. Sitä siivitti keskustelu tuloperustaisesta koronakorvauksesta, jonkinlainen tyrmistys siitä, että korona-avustuksen saamisen edellytyksenä on taiteellinen työskentely, kun se kaikilla muilla yrittäjillä annetaan juokseviin kustannuksiin ja vielä laimeahko arvokeskustelu taiteen merkityksestä ylipäätään. Ennen haun päättymistä sosiaalisessa mediassa kiersi kehotus hakea apurahaa solidaarisuuden nimissä, jotta päättäjät näkisivät kuinka iso hätä taiteilijoilla on. Ehkä tästä kaikesta johtuen apurahaa hakikin ennätykselliset 9000 henkilöä tai yritystä.

En tässä kirjoituksessa aio ottaa kantaa siihen onko hätä-avustusten jakaminen työskentelyapurahoina oikein vai väärin, enkä pureutua siihen miksi tuloperustainen rahanjakomalli on taiteen kentällä ongelmallinen. Sen sijaan jäin pohtimaan seuraavaa:

Tavallisista apurahahauista poiketen tämän Taiken korona-apuraha #4:sen sai suurin osa sitä hakeneista. Kun tavallisissa hauissa myöntöprosentti on n. 3-5% kaikista saapuneista hakemuksista, tässä haussa se oli 66%. Kaksi kolmesta siis sai apurahan tällä jakokierroksella, kun normaalitilanteessa sen saa neljä sadasta. Tämä nimenomainen työskentelyapuraha oli siis aika helppo saada jos verrataan taiteen alan normaaliin kilpailutilanteeseen.

Silti ainakin omassa somekuplassani käytiin aivan tavanomainen apurahamyöntöihin liittyvä ”tanssi”, jossa apurahan saajat kiittelivät Taikea ja pahoittelivat sitä, ettei apurahoja riitä kaikille halukkaille ja apurahaa vaille jääneet postasivat vitsikkäitä ”olen arvokas – vaikken saanut apurahaa” meemejä hurtilla huumorilla.

Mietin miksi korona-avustus oli yhtäkkiä asemoitunut niin voimakkaasti työskentelyapurahaksi myös taiteen tekijöiden mielessä, vaikka alunperin tätä jakotapaa kritisoitiin aika voimakkaastikin.

Tällä jakokierroksella apurahan sai moni sellainen taiteilija, joka ei koskaan aiemmin ole saanut Taikelta mitään. Myöskin minä. Tuntui mukavalta saada työskentelyapuraha, joka on tarkoitettu ammattitaiteilijoille ja kulttuurin ja luovien alojen ammattilaisille, kun oma työ kulttuurin ammattilaisena on pääosin aika näkymätöntä. Verrattuna menestyneisiin taiteilijoihin oma työ tuntuu usein olevan sellaista jatkuvaa säätöä pienellä rahalla ja vailla lupausta sen suuremmasta glooriasta. Tuntui kivalta kun joku näki ja tunnusti, että minäkin olen taiteilija, vaikka joudun arkielämässä siroamaan monenlaisiin työtehtäviin pysyäkseni pinnalla.

Luettuani tosi tosi monta ”kiitos Taike” postausta somekuplassani ajattelin, että ehkä korona-avustusten jakaminen työskentelyapurahana ei sittenkään ollut hullumpi veto. Tuskin sitä sellaiseksi oltiin ajateltu, mutta se tällä tavalla jaettuna tuli aika ihanalla tavalla validoineeksi monen meidän näkymättömämmän taiteilijan työn ja ponnistelun arkielämässä. Koronasta huolimatta tämä oli kuitenkin taiteen keskustoimikunnan jakama apuraha ammattitaiteilijoille.

0 Replies to “Ajatuksia korona-apurahasta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *